Jakelumuuntajien alkuperä voidaan jäljittää vaihtovirtajärjestelmien (AC) kehitykseen. Havaittiin, että pitkän-etäisyyden voimansiirto alhaisella jännitteellä johti merkittäviin häviöihin, mikä vaati laitteen, joka pystyi "tehostamaan-lähettämään-laskua." Kun muuntajien sähkömagneettinen induktioperiaate kypsyi, prototyyppimuuntajia alkoi ilmestyä varhaisissa voimajärjestelmissä ratkaisemaan jännitteen muunnosongelmia, mikä loi pohjan jakelumuuntajien kehitykselle.
Sähköverkkojen jatkuvan laajentumisen ja kaupunkien ja teollisuuden sähkön kysynnän nopean kasvun myötä jakelumuuntajat kehittyivät vähitellen yksinkertaisista rakenteista standardoituihin laitteisiin. Materiaalien suhteen ne etenivät varhaisista tavallisista rautasydämistä ja kuparilangoista kylmävalssattuihin rae-piiteräsytimiin ja korkean-johtavuuden kupari-/alumiinikäämiin. Rakenteellisesti ne kehittyivät avoimista rakenteista öljy{5}}suljetuiksi rakenteiksi, mikä paransi eristyksen suorituskykyä ja toimintavarmuutta. Tässä vaiheessa jakelumuuntajia alettiin laajalti käyttää kaupunkien sähkönjakeluverkoissa.
Jakelumuuntajien kehityspainopiste siirtyi korkeaan hyötysuhteeseen, energiansäästöön ja älykkyyteen. Korkean-tehokkuuden, vähähäviöisten-mallien, amorfisten metalliseosytimien, ympäristöystävällisen eristeöljyn ja kuiva-tyyppisen muuntajateknologian jatkuva kypsyminen paransi merkittävästi niiden energiatehokkuutta ja turvallisuutta. Sillä välin älykkäiden verkkojen kehityksen myötä jakelumuuntajat ovat alkaneet integroida online-valvonta-, kauko-ohjaus- ja kunnondiagnostiikkatoimintoja, mikä toteuttaa muutoksen "passiivisesta toiminnasta" "älykkääseen käyttöön", ja sovellusaluetta on laajennettu edelleen uusiin energian saanti- ja hajautettuihin energiajärjestelmiin.

